Hiukset lätsähtäneenä ja likaisena pitkältä tuntuvan perjantaityöpäivän jälkeen päätämme esikoisen kanssa suunnata Prismaan hakemaan ruokaa; perunaa ja muuta tarpeellista. Suunnitelmissa on pikaisesti käydä ostoksilla ja tulla vielä pikaisemmin kotiin saunanlämmityspuuhiin. Pikaisesti. Perjantaina. Työpäivän jälkeen. Pidin itseäni aidosti fiksuna - ennen tätä perjantaita. Jokaisen rasvoittuneen hiusjuuren olisi pitänyt huutaa ja varoittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasimme, että parkkipaikka on epätavallisen täynnä. Sen sijaan vein itseni, hiuspohjani ja esikoiseni ostoshelvettiin. Koin raukkamaiselta vaihtoehdolta kääntyä ulko-ovelta enää siinä vaiheessa, kun huomasimme, että jono oli ulos asti. Joulupukki ja joulunavaus. Pujottelin katse kengissä jonon ohi, ettei vaan tarvitse puhua kenenkään kanssa tai törmäisi yhteenkään exään - mikä totta vieköön on sitä todennäköisempää mitä huonommin hiukset ovat. Esikoiseni yrittää pysyä maastoutuneen äitinsä perässä. Heitämme häthätää ("Ai no moikka, tekin täällä ruuhkassa") ruokaa koriin ("Hei hei, kyllä, esikoisen kanssa tässä shoppaillaan")  ja yritämme yltää valon nopeuteen. Nyökkäys sinne, tervehdys tänne. Menemme miestenosaston läpi jossa edes vähän yritän kuopsuttaa kuontaloa kuohkeammaksi. Ei mainittavaa vaikutusta.

Pääsemme lopulta ulos melko vähäisin itsetuntovaurioin, mutta jynssään tukan huolella saunassa ja päätän, että ensi kesänä viljelen itse perunaa, ettei tarvitse koskaan lähteä sen näköisenä enää ihmisten ilmoille!

Todellisuudessa näytin varmasti ihan normaalilta, mutta hiuksilla on suuri psykologinen merkitys. "Tukka hyvin, kaikki hyvin" on kulunut fraasi, mutta veikkaan, että jokainen joka on törmännyt exäänsä ja tämän uuteen tyttö-/poikaystävään tukka pystyssä jouluruuhkassa, allekirjoittaa väitteen. On huomattavasti mukavampaa kohdata maailman haasteita huoliteltuna ja itsevarmana!