Siinä vaiheessa illalla, kun käteni olivat kuivuneen laastin jäykistämät ja ruostunut kittauslasta putosi jatkuvasti lattialle, lopetin remontoinnin. Hiuksissa liisteriä (takuuvarma, vai pitäisikö sanoa takkuvarma, pito), sukkien pohjassa laastia, valkoisia maaliläiskiä käsivarsissa ja kädet kuin kipsisellä jumalatarpatsaalla. Ripsivärinkin olin jo hikoillut ripsistä poskille. Kaunista. Ei kannata tulla soittamatta kylään, sillä voi saada sydänhalvauksen, kun tällainen maailmanluokan kaunotar avaa oven. Vastassa ei sitä paitsi olisi vastaleivotun pullantuoksuinen juuri siivottu koti, vaan kirjapinoja, siirrettyjä kirjahyllyjä ja komea kokoelma teloja, suteja, lastoja, harjoja ja mattopuukkoja. Maalin, laastin ja puun tuoksua. Vieraita ei voisi pyytää kauniisti katetun kahvipöydän ympärille, vaan vieras itse joutuisi raivamaan pöydälle kahvikupin mentävän kolon.

Olen aina tehnyt melkoisesti käsilläni ja sisustanut ja maalannut huonettani neljätoistavuotiaasta alkaen. Olen harrastanut mosaiikkitöitä, pajutöitä, puutöitä ja väkertänyt hopeakoruja sekä huovuttanut. Ompelen verhoja. Kudon kaulaliinoja ja mattoja. Tapetoimaan ja remontoimaan aloimme entisen mieheni kanssa ensimmäisen oman talon myötä Riihimäellä. Tai hän pääasiassa tapetoi ja minä vetelin liisteriä vuotiin ja laskin kuviokohdistuksia. Olimme molemmat täysin vihreitä remonttiversoja aluksi, emme itävää siementä kehittyneempiä, mutta kouliinnuimme ja rohkaistuimme. Mies enimmäkseen remontoi ja minä kokkailin ja pidin kolmea poikaa poissa jaloista. Suunnittelin ja mies toteutti, kuten monessa muussakin perheessä.

Nyt kuitenkin elämäntilanteen muututtua talon remonttityöt ovat minun heiniäni ja olen huomannut, että metallivispilää voi käyttää myös laastin sekoittamiseen. Saattaa olla, että piirakassa on rouskuvia sattumia, mutta tarkistin sentään, että kipsi on myrkytöntä. Tiskipöydällä on keittokirja ja tapetointiharja. Meikkipöydältä löysin tänä aamuna meikkien lisäksi vatupassin ja hohtimet. Mutta vaikka välillä itkettää remontoinnissa kohdatut haasteet ja  aina vain epätasainen kipsipinta, niin valmista, tapetoitua pintaa katsoessani mietin, että olen mä sentäs aika akka! Kotini valmistuu hiljalleen ja ilokseni huomaan, että osaan rakentaa muutakin kuin huonekaluja ja puukkosaha ja sirkkeli ovat ystäviäni. Minut on lannoitettu liisterillä ja maalilla ja minusta on tullut vahva remontoija, vaikka yleisellä mittapuulla olenkin vielä vihreä. Seuraavaksi aion rohkaistua ja aloitan katon paneloinnin ja maalauksen. Hankin sisustusnaulaimen, nautin oppimisesta ja annan sirkkelin ja radion laulaa samalla, kun remontoin omaa kotiamme:
 

"Likipitäen jo kolme vuotta tätä taloa nyt tehty on
pelkkä ajatuskin tuskaa tuottaa
jos tää rakentaminen ei tähän päätykään

joskus tahtoo mennä sormi suuhun
vaikka yritys on armoton
läpi kiven perse edellä puuhun kun
yötä myöten kiivetään

se ei oo nainen eikä mikään,
jos ei valmistu remppa omin hartiavoimin
voitan kaiki vaikeudet ja viivytykset"

(Mukailtu ote Leevi and The Leavingsin kappaleesta "Vasara ja nauloja")