Ihana mennä kotiin! Hyppään pinkistä Hondastani raskaan työpäivän päätteeksi ja astun sisään takorautaisista porteista viehättävään puutarhaani. Eri ruusulajikkeet suovat huumaavaa tuoksuaan ja värittävät näkymän epätodellisen kauniiksi. Köynnökset kiipeilevät hallitun rennosti ja sieltä täältä pilkottaa juuri avautuneita reheviä pioneja. Linnut laulavat vihreydessä, rakentavat pesiään ja puro solisee lähteessä. Olen omassa, hurmaavassa englantilaisessa puutarhassani.

Sitten heräsin. Kyseessä on monivuotinen, pionin kukinnan tavoin kerrottu puutarhaunelmani. Todellisuudessa siloitin juuri kitukasvuisen kasvimaani trampoliinin alle ja siirsin vadelmat kasvamaan tuskallisen piikikkään orapihlaja-aidan kupeeseen, jotta minun olisi helpompi ajaa nurmikkoa. Nurmikossa on paljaita laikkuja muistuttamassa puukasoista ja muista liian pitkään nurmikolla säilytetyistä asioista. Marjapensaat ovat painaneet lahot tukikehikot kasaan ja kasvavat maata pitkin. Maasta löytyy viimevuotisia mustia omenoita ja vino pihavaja herättää hellyyden sijaan lähinnä närkästystä. Puutarhakärryni rengas on puhki ja aiemmin vihreä kärry on nykyään ruosteen kirjoma. Aika kaukana ollaan puutarhaunelmastani. Päin vastoin, kuin muuttaessani talooni päätin, en olekaan istuttanut yhtä pensasta tai ruusua lisää joka vuosi, vaan pääasiassa leikannut alas ja kaivanut ylös jonkun kitukasvuisen yksilön. Pihaa voi oikeastaan kutsua vain yhdellä positiivisella adjektiivilla: helppohoitoinen. Toisaalta, nyt kasvimaa ei huuda huolenpitoa ja kitkemistä, ja sillä aikaa, kun lapset hyppivät trampoliinilla, voin rentoutua kirjaa lukien. Ja koska ruohon leikkaaminen on tehty niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, voi lapsetkin komentaa pihahommiin, jonka aikana voin rentoutua kirjaa lukien. Ja koska pihallani kasvaa vain omenapuita ja marjapensaita, voin viettää kesäni hedelmien kasvua seuraten ja samalla rentoutua kirjaa lukien. Ehkä hankinkin kirjan englaintilaisista puutarhoista ja rentoudun sitä lukien. Sillä helppohoinen puutarhani mahdollistaa sen.