Suunnittelen reittiä töistä kotiin. Reittiä, jonka varrella ei olisi mitään suklaata myyvää markettia. Niin epätoivoinen en ole, että kehtaisin pysähtyä matkalla olevan rengasliikkeen pihalle ja mennä sisään anomaan kaakaojauhetta. Mutta niin epätoivoinen olen, että suunnittelen reitin huolella suoraan kotiin. Varmuuden vuoksi. Suklaahimon selittää osittain vartalomalli, elintavat ja geenit, mutta uskallan väittää, että myös saapuneella pimeydellä on osuutensa asiaan.

Muutenkin olen löytänyt itseni liian monena iltana sohvan kätköistä katsomasta Täydellisten Naisten jo ties kuinka monennetta tuotantokautta. Tai vaihtoehtoisesti ystävän sohvan kätköistä kuuman kahvikupin kera tärkeää informaatiota vaihtaen. Joku voisi sanoa juoruillen, mutta itse tiedämme paremmin. Pimeys on iskenyt kuin kymmenen kilon leka eikä tänä syksynä helpottamassa ole laajaa harrastusten kirjoa, sillä testaan, miten onnistuu trendikäs "down shifting" hektisen työn ohella. Aika hyvin, jos on sohvan jousia uskominen.

Olen siis laiska, mutta olen myös äiti kolmelle pojalle. Saan usein kehuja energisyydestäni. Tämä tekee minusta myös Oscar-tason näyttelijän. Asun aivan liian suuressa ja keskeneräisessä talossa ottaen huomioon, että haluaisin käyttää aikani pääasiassa rockin soittamiseen ja poikien kanssa leffojen katsomiseen. Olen kuitenkin myös päämäärätietoinen ja aion saada taloremontin joskus valmiiksi. Tähtään optimistisena vuoteen 2050. Tiedän, että aikataulu on tiukka, mutta lievitän paineita rakastajani Mr. Pähkinäsuklaan avulla. Näen tunnelin päässä kevätvalon sijaan paljon lenkkeilyä ja uusien trendidieettien kokeilua.

Tervetuloa blogini pariin!