Työpaikkakiusaaminen. Kamala sana, kamala aihe. Mietin, että voisiko tästä kirjoittaa jotenkin sarkastisen hilpeästi, mutta kun aihe osuu omalle kohdalle, on vaikea löytää tilanteesta mitään edes etäisesti sarkastisen hilpeää. Kun olen tästä aiheesta uskaltautunut puhumaan, olen hämmästynyt, miten vähän yksin olenkaan. Surullisen moni viettää tai on viettänyt ruuhkavuosiaan helvetissä riskeeraten oman terveytensä. Kerron nyt eräästä naisesta, jolle sanottiin, että "itse olisin jo irtisanoutunut vuosia sitten", kun hän vihdoin uskaltautui irtisanoutumaan raskaiden vuosien jälkeen. Hän oli juuri eronnut ja iso talo huollettavana, mihin sitä yksinäinen, suojaton nainen lähtisi? Millä maksetaan laskut? Mihin hän muuttaisi kolmen lapsen kanssa? Kuka edes tulisi auttamaan, sillä häntä hävetti pyytää apua. Luterilainen työmoraali takaraivossa jyskyttäen hän painoi päänsä alas ja jatkoi puurtamista. Aina maanantaisin hän odotti perjantaita ja perjantaisin hän alkoi jo pelkäämään maanantain tulemista. Vatsa kipeänä hän heräsi maanantaisin töihin ja työstressin kourissa hän huusi lapsilleen mitä mitättömimmistä syistä ja oli armoton itselleen.

Naisen esimies oli koulukiusaamisen vastustaja. Hänen tuomitsi jyrkästi koulukiusaajat ja julisti aina, miten väärin se on. Kuitenkin hän oli itse työpaikkakiusaaja. Nainen yritti miettiä, mitä oli tehnyt väärin ansaitakseen vihan ja epäreilun kohtelun. Hän yritti järkeistää, että varmasti esimiestä on kiusattu aikonaan koulussa ja siksi hän nyt "kostaa" sen jollekin toiselle. Nainen alkoi uskoa kuulemiaan haukkumisia, ja ennen niin itsevarmasta työntekijästä tuli epävarma. Hän mietti, että ovatko kaikki edelliset työnantajat olleet väärässä kehuessaan häntä. Onko hän vain ovelasti onnistunut huijaamaan heitä ja saaneet heidät luulemaan, että hän on hyvä, vaikka hän oikeasti onkin huono työntekijä. Koska nainen itsekin oli esimies, hänen alaisensa näkivät jo ennen häntä, että jotain oli vialla. Työnsä alkutaipaleella naisella oli aikaa ja intoa kohdata työntekijöitä hymyillen, mutta jo vuoden kuluttua hymy oli muuttunut irvistykseksi. 

Mitä kiusattu tekee väärin? Onko hän ruma tai liian lihava? Onko hän oikeasti huono vai mikä on vikana? Syyhän on aina kiusaajassa, mutta miksi kiusatusta ei tunnu siltä? Pahat sanat jäävät ikuisesti mieleen ja saavat tuntemaan itsensä niin likaiseksi, että tekisi mieli ottaa aivot pois ja pestä ne juuriharjalla ja mäntysuovalla. Tuulettaa niitä pyykkinarulla vähintään pari viikkoa. Sitä yrittää olla entistä parempi ihminen, vaikkei oikeastaan paha ollutkaan. Miksi kiusaaja ei ymmärrä millaista vahinkoa saa aikaan, vai ymmärtääkö hän sen ja tekee sen juuri siksi? Saako hän näin tuntemaan itsensä mahtavaksi ja voimakkaaksi? Paremmaksi ja ylemmäksi?

Toivon sydämestäni kaikille ihmisille hyvää ja innostavaa työpaikkaa, jossa jokainen saa tuntea itsensä toivotuksi ja jossa jokainen voi kehittyä taantumisen sijaan. Toivon jokaiselle nöyryytetylle voimaa tehdä vaikeita ja rohkeita valintoja, vaikka se joskus vaatisi hypyn tyhjyyteen. Häpeän ja epäonnistumisen tunteet voi lakaista lattialautojen väliin, kunnes se siellä muuttuu tomuksi ja leijailee pois. Toivon jokaiselle ihania ja pelottomia viikonloppuja ja onnellisia maanantaipäiviä. Jokainen on sen arvoinen, ihan jokainen.