Vanhasta hevarista tulee usein mieleen yli viisikymppinen äijä, joka on sitonut harvenevat ja harmaantuneet haivenensa ponnarille ja kaljamahaa peittää vanha, nyppyyntynyt, musta college-paita. Tämä mies fanittaa Led Zeppeliniä ja Uriah Heepiä ja muistaa miten vuonna 1973 kävi Pink Floydin keikalla.

Tunnustus: myös minä olen vanha hevari. Olen neljäkymppinen rokkaava akka ja jos naisellisia bändipaitoja löytyisi lihaville naisille, niin varmasti pitäisin! Muistelen, miten kävin Peer Güntin keikalla vuonna 1989 ja Metallican keikalla 1990. Setäni opetti minut kuuntelemaan Deep Purplea ja lauloin Pelle Miljoonan "Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä" ennen kuin opin kunnolla edes puhumaan. Pihan poikien kanssa kuunneltiin kasetilta Kissiä ja Pretty Maidsia.

Pinkissä Hondassani soi raskaampi metalli, mutta en karsasta poppiakaan - yksinkertaisesti vain pidän enemmän hevistä. Murrosiän kynnyksellä taiteleileville pojilleni tulee usein hiljaisia hetkiä, kun he kertovat jostain kovasta bändistä ("Hei, mutsi, oleks kuunnellut koskaan Panteraa - sairaan hyvä!") ja minä esittelen kyseisen bändin tuotannon ("Kyllä, Cowboys from Hell oli soittoääni äidin puhelimessa kunnes isoisänne töissä vaati vaihtamaan biisiä, kun alku kuulostaa hänen mielestään rikkinäisen auton starttaamiselta"). Nykyään onneksi ei ole pakko kuunnella Mattia ja Teppoa ja käydä naistentansseissa ollakseen normaalisti vanheneva. Saliva ja Five Finger Death Punch käyvät yhtä hyvin, sillä keski-ikäisten hevareiden määrä on varmasti sata prosenttia suurempi kuin parikymmentä vuotta sitten - ja lisää tulee. On sallittua soittaa tai kuunnella rockia vielä keski-iässäkin ja musta vaatetus on aina muodikas ja sitäpaitsi hoikentava. Erästä ystävääni lainaten toivotan siis raskaampaa loppuelämää kaikille, enkä puhu nyt iän tuomista vaa'an lukemista!