Se on ihmeellistä,  miten suloisesta, pienestä naisihmisestä voi sukeutua liikenteessä paholainen. Enkä tarkoita nyt suloista olkapäällä istuvaa sarvipäätä, vaan todellista Manalan herraa joka lieskat ympärillään, silmät punaisena kiroaa muut kuljettajat. Mikä saa empaattisen ja ystävällisen ihmisen käyttäytymään liikenteessä mielipuolisen Mika Häkkisen lailla? Onko hän todella ainoa joka osaa ajaa vai purkaako hän vain elämänsä ongelmat viattomiin kanssa-autoilijoihin?

Kuulun myös itse näihin tieraivottariin. Lempinimitykseni muista autoilijoista on "koomikko". Painokelvottomalla adjektiivilla höystettynä tietenkin. Lapsuudessa opittu nimitys joka sopii kaikkiin muihin paitsi itseeni, fiksuun autolijaprinsessaan. Tiellä muut ajavat joko liian hiljaa (pois tieltä piip koomikko, vaihda rollaattoriin!), liian lujaa (piip koomikko, toivottavasti poliisi tutkaa sinut ja bemarisi seuraavassa mutkassa!) tai vilkuttavat hieman liian myöhään (Mersukoomikoiden ei näköjöön tarvitse käyttää vilkkua, me muuthan ollaankin piip ajatustenlukijoita!) muutamia esimerkkejä mainitakseni. Minähän en koskaan aja liian lujaa, ajan vain sen verran ylinopeutta, että liikenne sujuisi kaikkien kannalta paremmin. Luen liikennettä nerokkaasti ja ennakoin paremmin, kuin taksikuskit tulevat tilanteet. Täydellinen kuski ratissa; kunhan muutkin vain tajuaisivat sen. Piip koomikot!

Ajoin kerran yhden naurettavan hiljaa ajavan auton perässä ja minulla oli kiire. Lähes kiinni takapuskurissa yritin viestiä, että kaasu on se oikeanpuolimmaisin poljin ja jos se ei löydy, niin aina voi poiketa bussipysäkille ja antaa tilaa takana tuleville. Kyse oli kahden kilometrin matkasta ja eroa perille pääsyyn olisi tullut ehkä 10 sekuntia jos tämä seniili koomikko olisi väistynyt. Olin tietenkin jo muutenkin myöhässä - täysin omasta syystäni-  ja kuvittelin saavani tästä kymmenestä sekunnista onnen täyttymyksen. Edelläajaja ei tajunnut, vaikka elefantin kärsä otsassa ajoin oikea etukulma kiinni hänen vasemmassa takakulmassaan. Jossain vaiheessa tajusin, että auto on matkalla itseasiassa samoille nurkille. Jätin kokonaisen metrin väliä. Työpaikan lähellä huomaan, että jopa samalle parkkipaikalle. Jätini kaksi metriä väliä. Vaikka vielä 60 sekuntia sitten haukuin kyseistä kuljettajaa autossa ääneen, raivo oli muuttunut häpeäksi. Autossa oli kollegani jolla vielä oli kesärenkaat ja yöllä oli ollut pakkasta.

Auto on henkilökohtainen kuljetin ja suljetussa tilassa voi olla mitä mieltä maailmasta tahansa. Olen itkenyt autossa, laulanut autossa, miettinyt vakavia asioita autossa ja kuten sanonottu - raivonnut autossa. On ihanaa huutaa kanssa-autoilijoille, kun oikeassa elämässä pitää käyttäytyä. Kysymys on myös siitä, että luulee olevansa parempi kuski (eli piip idiootti koomikko) vaikka todellisuudessa on vain kärsimättömämpi. Tämä sama pätee miehiin, teiden ritareihin jotka usein vielä kouluttavat muita autoilijoita asenteella "siitäs sait!". Yritetään nyt kuitenkin vastaisuudessa käyttäytyä niin peltikotteron sisä- kuin ulkopuolellakin ja jos näemme epävarman kuljettajan ajavan hiljaa tai jonkun tekevän virheen, emme kiroile tai kaasuta, vaan laitamme vaikka jonkun hyvän biisi soimaan ja laulamme!