Täällä Raumalla on sanonta, että ilman paattia ei ole kunnon ihminen. Vai oliko se raumalainen? No sama asia tässä tapauksessa.

Äitini osti veneen minulle ja lapsilleni edesmenneeltä Tasselta, yritti tehdä minusta, ensimmäisen polven raumalaisesta kunnon ihmistä. Ymmärrän, jos ette tiedä, kuka Tasse oli, mutta jokainen Petäjäksen huvivenesatamassa tietää. Jo viisi minuuttia veneessä oltuani joku pysähtyi ja kyseli, mitäs tämä tällainen naikkonen tekee Tassen paatissa. Nyt kaikki Petäjäksen huvivenesatamassa tietää kuka olen. Olen tietenkin se höpöttävä vaalea nainen, joka omistaa Tassen veneen nykyään.

Mutta minulla on veneilyyn liittyviä ongelmia. Se ei sinänsä varmaan yllätä ketään ja kaikki miehet varmasti nyt hyrisevät viisaana movember-viiksiinsä. Merikapteenin tyttärenä ja saaristolaivurina ajaminen itsessään on kyllä suurin piirtein hanskassa ja kiitos rakkaan lapsuudenystäväni kanssa koheltamani nuoruuden, myös Raumanmeri on melko hyvin hanskassa. Mutta Neama, antiikkinen valtamerialukseni, ei ole hanskassa. Sen moottori ei ole hanskassa, eikä varsinkaan sen vesillelasku tai -nosto ole hanskassa. Päivää ennen jääriitteen tuloa meloimme Neaman esikoiseni kanssa telakan rantaan, että joku viisaampi ja rutosti vahvempi kiskoisi tämän viisimetrisen puuvanhuksen ylös vedestä ennen kuin se jäätyisi kuten joutsen jaloistaan. Vaalea nainen, joka omistaa Tassen veneen nykyään, peppu pystyssä, aivan liian ohuissa trikoissa meloo katu- (ei siis meri-) uskottavan näköisen esikoisensa kanssa veneen telakan laituriin. Itsetunnossani ei sinänsä ole vikaa, mutta vältin katsomasta rannalla seisoskelijoihin, kun näin uljaasti melomalla saavuimme telakalle. Moottori ei ole toiminut koko kesänä eikä nytkään. Kuinkas muuten.

Tassen "paat" on sentään sisustettu nätisti - turkoosia ja puhtaan valkoista. Vietin kesällä tunnin, jos toisenkin kitaten ja maalaten laiturissa ja yritin näyttää siltä, että tarkoituksella en ole merellä vaan tiukasti rannassa. Mitä sitä turhaan huutelemaan, jos perämoottori ei toimi. Ja lähes yhtä ihanaa kuin itse veneily, on se, että saa siemaista termospullosta kuumaa kahvia, nauttia auringosta ja laineiden liplattaessa höpöttää Tassen kavereiden kanssa. Kohtahan he ovat jo minunkin kavereitani, sillä veneellinen raumalainen ei ole koskaan yksinäinen!