Olen saavuttanut vaiheen, jossa kappaleen putoaminen on nopeimmillaan ennen maahan törmäämistä. Puhun siis ikääntymisestä. Kasvatan itäsaksalaisia viiksiä ja partaa. Mainittakoon vielä, että jos joku ei satu tietämään, niin olen nainen. Minä, ja suuri joukko naispuolisia ystäviäni olemme neljäkymmentä tai lähellä sitä. Jotkut kiroavat tummia karvahaivenia, jotkut vaaleita. Itselläni päälaki tunkee vaaleaa hiusta, mutta leuka puskee mustaa karvaa. En pysty kylliksi korostamaan, miten masentavaa se on. Viikset sentään ovat vaaleat - toistaiseksi. Olen alkanut myös muistuttamaan isoisääni. Muistan aina, miten lapsena kampasin hänen pitkiä kulmakarvojaan ja nyt saan tehdä samaa itselleni. Onneksi luin juuri Trendistä, että tuuheat kulmakarvat ovat muotia nyt. En tosin ole ihan varma, onko kyse lukumäärästä vai pituudesta.

Meillä oli pikkujoulut viime lauantaina. Aiemmin pikkujouluissa muistan käyneeni välillä vessassa tarkistamassa, että onko tukka hyvin ja pitääkö lisätä huulipunaa. Nyt kävin katsomassa, että onko jokin uusi karva päättänyt tunkea tässä välissä naamasta ja että täytyykö silmäpusseille laittaa rintaliivit. Syö kummasti bileintoa, kun ei olekaan enää huoneen kaunein, vaan karvaisin nainen. Päätin kuitenkin, että jos kerran peli on menetetty ja ponnisteluistani huolimatta näytän itäsaksalaiselta naisvoimistelijalta, käyttäydytään myös yhtä miehekkäästi. Niinpä unohdin peilin ja keskityin votkasnapseihin ja muutamaan tasapainoa hapuilevaan voimisteluliikkeeseen itäsaksalaisen hengen mukaisesti. Jawohl!

Haluan kuitenkin piristää teitä kaikkia karvojen kanssa painivia kanssasisariani. Te ette ole yksin. Muistakaa, että karvaiset naiset ovat intohimoisia. Monta karvaa rinnakkain lämmittää kasvoja. Itselläni esimerkiksi kulmakarvojen ansiosta otsa tuskin jäätyy tänä talvena. Voin siis unohtaa pakkasrasvat. Ehkei kaunista, mutta erittäin taloudellista. Lisäksi on mahdollista kerätä paljon kauppojen bonuspisteitä, kun saa ostaa lukuisia pinsettejä. Itselläni pinsetit löytyvät ainakin käsilaukusta, yöpöydältä, meikkauspöydältä, vessasta ja autosta. Uskottelen, että olen viljellyt niitä äidillisistä syistä siltä varalta, että joku lapsistani saa tikun sormeensa, mutta totuus löytyy aktivoituneista karvatupeista. Ihmettelin, kun äitini lopetti muutamia vuosia sitten peiliin katsomisen, koska se oli niin masentavaa, mutta alan päästä jyvälle mitä hän tarkoitti. Joskus voi todellakin olla parempi, ettei ihan tarkkaan tiedä miltä näyttää. Nostaa vain pään pystyyn, antaa piu paut ulkonäköpaineille ja nauttii elämästä täysin (joskin ehkä karvaisin) rinnoin!